Search

Henkilökohtaiset ruokavaliosuunnitelmat toteutetaan tarkasti asiantuntemukseen pohjautuen


Jokainen meistä tietää, että kunhan syö paljon kasviksia ja juo paljon vettä, terveellinen ruokavalio on jo melko hyvällä pohjalla. Mihin siis tarvitaan tämän tarkempaa ruokavalion suunnittelua? Tämä ei kuitenkaan pidä sellaisenaan paikkaansa, sillä terveellinen ja itselle sopiva ruokavalio on paljon muutakin kuin riittävää kasvisten ja veden nauttimista. Sopivan ruokavalion tulisi huomioida sinun omat tavoitteesi, elämäntyylisi, henkilökohtaiset ominaisuutesi ja ne erityiset tekijät, jotka noudattamastasi ruokavaliosta aiheutuvat, kuten vegaaniruokavalion erityispiirteet. Mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. guiltyforhealthin perustanut Kristiina on ollut aina kiinnostunut terveellisestä ruokavaliosta ja terveellisistä elämäntavoista. Tämä on johdattanut hänet opiskelemaan Itä-Suomen yliopistoon ravitsemustiedettä. Ravitsemustiede tarkastelee ravitsemuksen merkitystä terveyden edistämisessä ja sairauksien hoidossa sekä tutkii ruoan merkitystä hyvinvoinnin osatekijänä. Lisäksi Kristiina on hakenut lisää oppeja soveltaakseen näitä tietojaan käytännönläheisemmin osallistumalla myös Nutrition Coach-koulutukseen, joka on FAF:n eli Fysioline Academy of Finlandin järjestämä. FAF järjestää laadukkaita liikunta- ja ravintoalan koulutuksia. guiltyforhealthin henkilökohtaiset ravintosuunnitelmat luodaan siis tarkasti näihin opintoihin ja koulutuksiin sekä sitä kautta uusimpaan tutkittuun tietoon pohjautuen.

Jokainen henkilökohtainen ravintosuunnitelma toteutetaan kuitenkin sinun lähtökohdistasi, sinun ruokailumieltymyksesi ja muut yksityiskohdat huomioiden. Näin saamme toteutettua paitsi ravinnollisesti parhaan mahdollisen ateriasuunnitelman, niin myös sinulle sopivista lähtökohdista alkaen. Lopputuloksena on henkilökohtainen ruokavaliosuunnitelma, joka on paitsi sinulle mieluisa, myös tavoitteesi huomioonottava ja auttaa sinua noudattamaan terveellistä elämäntapaa.


13 views0 comments

Recent Posts

See All